perjantai 2. tammikuuta 2015

Kotimaiset kirjakaupat kertovat e-kirjojen myynnin tuplaantuneen vuonna 2014

Helsingin Sanomien tietojen mukaan e-kirjakauppiaat Elisa Kirja ja Suomalainen kirjakauppa ovat kaksinkertaistaneet sähköisten kirjojen myynnin vuoden 2014 aikana. Myös Helsingin kaupunginkirjasto kertoo e-kirjojen lainamäärien kaksinkertaistuneen vuonna 2014.


e-kirjojen lukulaite ja paperikirjoja auringossa


Helsingin kaupunginkirjasto kertoi e-kirjoja lainatun joululomaan mennessä 92 000 kertaa, joten kymmeniä tuhansia e-kirjojen ystäviä Helsingissä jo on.


lue lisää


keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Apuvälineitä kirjojen lukemiseen vuosien takaa

Mitä apuvälineitä painetun kirjan lukemiseen tarvitaan? Riittävästi valoa, mahdollisesti siis lukulamppu ja lukijan silmien iästä riippuen myös lukulasit, mutta niillä pitäisi jo pärjätä. Satoja vuosia sitten lukemiseen kehitettiin kuitenkin mitä kummallisempia vimpaimia, joiden tarkoituksena oli helpottaa lukijan ilmeisen raskasta urakkaa.


lukuteline ja lukutuoli, Holloway Co

Ohiolaisen Holloway Co:n tuoli ja teline 1800-luvun lopulta.


lue lisää


maanantai 29. joulukuuta 2014

Vuoden 2014 kirjankansien parhaimmistoa

Moni kirja-alan ammattilainen on sitä mieltä, että ostotilanteessa kirja valitaan ensisijassa kirjailijan nimen, aiheen ja kirjan kannen perusteella. Kirjojen kansia luovat graafiset suunnittelijat ansaitsisivat varmasti enemmänkin huomiota töistään, ja nyt onkin sopiva hetki poimia vuoden 2014 parhaita kansikuvia esille.


parhaat kirjankannet 2014


lue lisää


tiistai 23. joulukuuta 2014

Vuoden 2014 parhaat satelliittikuvat

Meitä valvotaan. Vuoden 2014 aikana käynyt selväksi, että kaikkea sähköistä viestintäämme joku todennäköisesti valvoo. Jollei se ole tiedustelupalvelu, kuten NSA, se on Facebook tai muu ilmaispalvelu, joka myy tiedot elämäntavoistamme mainostajille. Vähemmälle huomiolle on jäänyt perinteinen kameravalvonta. Kadunkulmissa kamerat nauhoittavat tapahtumia, ja satelliitit kuvaavat yhä tarkemmin myös ihmisiä ja esineitä.


2014, Digital Globe


lue lisää


maanantai 22. joulukuuta 2014

Kirjanvaihtoa unkarilaiseen tapaan

Tavallisilla kirjoilla, joilla ei ole keräilyarvoa, ei tänä päivänä ole oikein muutakaan markkina-arvoa. Kirpputoripöydät ja antikvariaattien hyllyt notkuvat euron päätaloista ja mcleaneista, mutta kauppa käy nihkeästi. Ratkaisu kirjojen kierrätykseen voisi olla vaihtokauppa, jossa rahaa ei liiku lainkaan. Unkarissa tätä varten on rakennettu kirjakoppeja, jonne saa jättää vanhoja kirjoja ja poimia matkaan luettavaa.


Unkari, kirjanvaihto


lue lisää


perjantai 19. joulukuuta 2014

Miksi juuri Abba?

En ole viime vuosina tavannut ihmistä, jolla olisi ollut pahaa sanottavaa Abbasta. Oli kyse vaarista tai vauvasta, monelle se on suosikkiyhtye numero yksi. Tietylle ikäryhmälle Abba on nuoruuden soundtrack, audiomuodossa oleva tatuointi, erottamaton osa identiteettiä.


Abba, Janne Mäkelän kirjasta Pophistoria

Abba, kuten myös mm. Beatles ja Suomi-rock Wigwamista Cheekiin on analysoitu Janne Mäkelän kirjassa Pophistoria .


lue lisää


keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Saksalaiset e-kirjojen ystävät valitsivat vuoden 2014 parhaan lukulaitteen

Saksassa herättiin Amazonin maahantulon mukana sähköiseen kirjallisuuteen. Hyvä valikoima ja edulliset hinnat saivat kansan kiinnostumaan e-kirjoista. Niin paljon, että Saksan kirja-alan yhteenliittymä rahoitti oman lukulaitteen kehittämisen kansalaisille. Vaan oliko Saksan kirja-alan suunnittelema lukulaite asiakkaiden mielestä kuitenkaan se paras tuote?



lue lisää